perjantai 8. helmikuuta 2008

Kesä Puuha-Petenä tietenkin

Tuli oltua viikonloppuna rakentaminen ja asuminen messuilla. Oltiin koko lauantai vaimon kanssa katselemassa ja kuuntelemassa vinkkejä. Täytyy myöntää, että näin harrastelija remppaajana sain rutkasti tietoa. Vähän tuli myös itseluottamusta lisää, kun kuuli tehneensä jotakin myös oikein. Tällä hetkellä remontit etenevät hiljaiselossa. Kesää odotellaan ja sitten jatketaan rytinällä.

Kesän suunnitelmiin kuuluu hiekkalaatikon rakentaminen. Tarkoitus olisi tehdä laivan muotoinen hiekkalaatikko. Puutavaraa on jo haalittu runsain mitoin, joten enää ei tarvitse kuin suunnitella ja toteuttaa idea. Toivottavasti siitä tulisi lapsieni mieluisa!
Toinen suunnitelmissa oleva rakennus on leikkimökki. Tarkoituksena olisi hankkia valmiit osat ja vain koota mökki itse. Todennäköisesti hankin sen jostakin lähiseudun verstaalta esim. Heikkilältä tai Piispanristin sahalta . Eikä siinä vielä kaikki tarkoitus olisi myös rakentaa autokatos, mutta se on vielä suunnitelmia vaille. Ainoastaan päässäni liikkuu idea katoksen mallista.

Kesä näyttäisi olevan yhtä Puuha-Pete leikkiä minun osalta!

Ja loppuun pieni kevennys, poliittinen vitsi:
Mitä eroa on suomalaisella äänestäjällä ja spitaalisella?
-Spitaalista voi vetää nenästä vai yhden kerran.

Ei kommentteja: