keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Synkältä näyttää kuntalaisten kannalta!



Hallituksen kehysriihessä 24.3.2009 tekemä päätös tukea kuntasektoria jäi heikoksi. Kuntien valtionosuuksia tulisi korottaa selvästi enemmän. Kuntien sosiaali- ja terveysmenot, sekä opetustoimenmenot kasvavat huimaa vauhtia, eikä valtionosuudet pysy kasvun mukana. Aiemmin hallitus on tehnyt useita päätöksiä, joilla on entisestään kasvatettu kuntien velvoitteita sosiaali- ja terveyspuolella.

Toinen kuntien taloutta kohentava toimenpide oli yhteisöveron tuoton uusi jako valtion ja kuntien välillä. Uudesta jaosta huolimatta se ei kompensoi kuntien menettämiä yhteisöveroja. Kiinteistöveroratkaisu mahdollistaa kunnille veronkorotukset ensi vuodesta lähtien. Tässäkin tapauksessa maksajaksi tulee kuntalaiset. Kiinteistöveroratkaisussa hämmästyttää alarajan korotus, mikäli kunnassa on ollut kiinteistöveron osalta käytössä alin taksa nousee se automaattisesti, vaikkei kunta näin haluaisi.Kummastusta herättää myös työnantajilta poistetun Kela-maksun verotuottojen kompensointia palkansaajien välillistä verotusta kiristämällä.

Ovatko kuntalaiset taantumaan syyllisiä!
Näillä päätöksillä AINAKIN MAKSAJIA.


Ei kommentteja: