torstai 10. marraskuuta 2011

Kohtuuton kaukolämmön hinta Kaarinassa!


Viime aikoina on käyty syystäkin keskustelua kaukolämmön nykyisestä taksasta ja Kaarinan liittymisestä Turun Seudun Maakaasu ja Energiatuotanto Oy:n (TSME). Kaukolämmön tämän hetkinen hinta Kaarinassa on 84,93 €/MWh, kun vastaava hinta Turussa on 67,28 €/MWh, valtakunnallisen keskiarvon ollessa 65 €/MWh. Taksojen ero vaikuttaa Kaarinassa asuvan Kerkko Kerrostaloasukkaan 3h+k (75 m2) vastikkeeseen 137 euroa vuodessa. Minä ja Kerkko emme ymmärrä miksi tässä vaiheessa ei voitaisi liittyä TSME:hen? Hinta ei ainakaan tulisi nousemaan vaan päinvastoin laskemaan huomattavasti. Toinen kysymyksiä herättävä asia on Kaarinan kaukolämmön kate. Katetta kaukolämmöstä kaupunki on saanut viime vuosina noin 1,1 miljoonaa euroa vuodessa. Onko kyseessä piilovero? Minun ja Kerkon mielestä kyllä. Mikäli ko. piiloverotusta ei olisi kaukolämmön hinnassa, olisi hinta tällä hetkellä noin 72 €/MWh. Mielestäni verotuksen tulisi kohdistua tasapuolisesti kuntalaisiin. Tällä hetkellä kerrostaloasukkaita rankaistaan kaukolämmön korkealla hinnalla. Perusteluna päätöksille olla liittymättä TSME:hen ei voi olla kaukolämmön tuottavuus.

Lisäksi on herätelty keskustelua omasta lämpölaitoksesta. Mikäli Kaarinaan päätettäisiin toteuttaa oma lämpölaitos, veisi lupakäsittely ja laitoksen rakentaminen vähintään neljä vuotta. Lupakäsittelyssä voi mennä useita vuosia kauemmin, jos joku haluaisi valittaa asiasta. Kaarinassa kun rakennushankkeesta kuin hankkeesta aina joku valittaa, niin varmasti tulisi myös tässäkin tapauksessa näin käymään. Minne kyseinen lämpölaitos sijoitettaisiin, Ala-Lemuunko? Kaukolämmönputket tulevat Kaarinaan Turun suunnasta. Halutaanko tälle alueelle sijoittaa lämpölaitosta. Mistä lämpö hankittaisiin oman laitoksen lupakäsittelyiden ja rakentamisen aikana TSME:ltäkö? Varmastikaan halvalla ei lämpöä saataisi yhtiöltä, johon ei haluttu aiemmin liittyä! Riskinä olisi että Kaarinan kaukolämmön hinta nousisi noin 100 €/MWh. Millä tämä korotus perusteltaisiin käyttäjille, silläkö että tulevaisuudessa 4-6 vuoden päästä hinta mahdollisesti olisi halvempi.

En halua pois sulkea sitä vaihtoehtoa että Kaarinassa tulisi selvittää oman lämpölaitoksen kustannukset ja hyödyt. Laskelmien ja selvitysten tekeminen ei kylläkään valmistu hetkessä. Pelkän selvityksen tekeminen vie puoli vuotta ja poliittisessa käsittelyssä selvitys pyörii toiset puoli vuotta ennen lopullisia johtopäätöksiä. Mikäli Kaarinan kaukolämmön hinta halutaan pikaisesti laskevan, tulee nyt liittyä TSME:hen. Voisiko joku perustella Kerkolle ja minulle mitkä ovat ne perustelut joiden johdosta ei tulisi liittyä TSME:hen?

Ei kommentteja: