perjantai 23. toukokuuta 2008

Poikluomantien turvallisuudesta!

Kirjoitukseni 23.toukokuuta 2008 ilmestyneessä Kaarina -lehdessä.

Poikluomantien turvallisuudesta!

Pari viikkoa sitten järjestettiin Piispanristi-ilta. Järjestävänä osapuolena olin itsekin paikalla. Tilaisuudessa puhuttiin yleisesti tärkeistä Piispanristin aluetta koskevista asioista, kuten olemme voineetkin viime viikon Kaarina -lehdestä lukea.
Erityisesti esille ponnahti Poikluomantien ongelmat. Ei kylläkään täysin yllätyksenä, asiasta on keskusteltu useassa yhteydessä ja sos.dem. ryhmä on tehnyt aloitteen asiaan liittyen. Ongelmana on tien liiallinen käyttö niin henkilöautoilla, kuin myös kuorma-autojen osalta. Poikluomantietä käytetään läpikulkureittinä, varsinkin nyt kun kauppakeskittymä ja varastoalueet ovat tien varrella.
Poikluomantien kauppakeskittymän päässä liikenne saataisiin helposti ohjattua Jännekadulta suoraan Uudenmaantielle. Ainoana ongelmana asian etenemisessä on tiehallinto. Tiehallinnon kanta on, ettei Uudenmaantiehen saa tehdä uusia liittymiä. Kumma kyllä samaiseen tiehen tehdään liittymiä keskustan alueella. Tiehallinto on kylläkin huolissaan Prisman liittymän ruuhkautumisesta. Omalta osaltaan Jännekadun liittymä avaisi tätäkin ruuhkaa.
Suurinta huolta aiheuttaa koulun alue, jonka läheisyydessä liikkuu paljon lapsia. Lasten turvallinen koulumatka tulisi taata. Liikenne tulisi hidastaa Poikluomantiellä ja turha läpikulku poistaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei asiaan puututa ennen kuin tapahtuu jotain kamalaa. Toivottavasti näin ei kuitenkaan kävisi vaan tie ja tienympäristö saataisiin vihdoinkin turvalliseksi.


Mikko Vuori (sd.)

Ei kommentteja: