torstai 31. heinäkuuta 2008

D-nuorten toiminta Kaarinassa käyntiin


Vähän on aikaa kulunut siitä kun viimeksi kirjoittelin. Ehkä edellinen kirjoitukseni kertoo syyn.

Lomalla tuli oltua nelisen viikkoa. Politiikkaa en paljoa ajatellut. Visiitin vihkiäisissä olin läsnä, niin kuin moni muukin hanketta tukenut ja oli siellä myös muutama hanketta vastustanut. Vihkijänä toimi Tohtori Pentti Arajärvi. Hieno oli tilaisuus, niin kuin myös itse Visiittikin.

Loman lopulla yritimme jälleen startata Littoisten Sosialidemokraattisten Nuorten toimintaa. Tällä kertaa onnistuimme ja hallitus tuli valittua. Itse tulin valituksi Puheenjohtajaksi. Enää puuttuu vain toiminta ja siihen oleellisena osana kuuluva rahoitus.

Ei kommentteja: